Sivuston navigointi

Hyppää sivun sisältöön

Vierailu
13.1.2024

Toukka-akka

Toukka-akka -esitys on syntynyt kirjailija Selja Ahavan ja näyttelijä Petriikka Pohjanheimon yhteistyönä. Luonnontutkija ja taiteilija Maria Sibylla Merianin (1647-1717) henkilöstä ammentava monologi tuo eteemme hyönteisiä tarkkailevan ja havaintojensa kautta elämän alkua, loppua ja muuttuvaisuutta pohtivan Marian. Miten suhde tietoon ja tuntemattomaan, Jumalaan ja luontoon muuttuu, kun vuosisadat vaihtuvat ja Maria vain jatkaa elämistään?

Saksalainen Maria Sibylla Merian oli latinaa osaamaton nainen, joka julkaisi elinaikanaan useita kirjoja hyönteisistä ja ennen muuta perhosista. Hän dokumentoi ensimmäisenä perhosen metamorfoosin neljä vaihetta ja oli näin mukana murtamassa vielä tuolloin vallalla ollutta käsitystä hyönteisten neitseellisestä sikiämisestä. Merian myös tallensi piirustuksiinsa hyönteiset suhteessa niiden luonnolliseen kasvuympäristöön – hän näki siis luontokappaleet osana laajaa suhteiden verkostoa, ja luonnonjärjestyksen heijastuksena Kaikkivaltiaan ajattelusta.

Ahavan kirjaa mukaillen monologin Maria käy läpi muodonmuutoksen, ja vuosisadasta toiseen elävästä Mariasta kasvaa länsimaisen maailmankuvan murroksen todistaja. Jumala tekee tilaa tieteelle, taikausko rationaalisuudelle.

Esityksen johdantona Selja Ahava esittelee kirjansa taustoja ja Maria Sibylla Merianin henkilöä.

Ylös