Ruumis. Varjo. Aika. Rajallisuus. Hauraus.
Kahden olennon ruumiillinen matka rajatussa ajassa ja tilassa.
Monteverdistä ja Johan Sebastian Bachin musiikista inspiroitunut meditatiivinen tanssiteos, jonka toteuttavat näyttelijä Heidi Kiviharju ja tanssija Ari Numminen.
Ihmisen matka omaksi itsekseen kestää hänen koko elämänsä ajan. Peilaamme itseämme jatkuvasti toisiimme ja jokainen meistä rakentuu monista eri osasista, rooleista ja asemista. Ombra tarkastelee näitä ihmismielen kerroksia kahden olennon välisen suhteen kautta ja kysyy mitä tapahtuu, kun nämä kerrokset murenevat?
”Kun ihminen syntyy, saman aikaan syntyy varjo, joka seuraa ihmistä ihmisen kuolemaan asti. Varjo toimii fyysisten rajojen ulkopuolella eräänlaisena alitajunnan muotona. Esitys tutkii näiden kahden suhdetta ja sitä, miten ihminen toimii näiden välitilassa.”
Ombra sukeltaa kaksijakoiseen asetelmaan – mustaan ja valkoiseen, tunteeseen ja järkeen sekä varjoon ja ihmiseen paljastaakseen ihmisyyden harmaat alueet.
Heidi Kiviharju on Eino Salmelaisen säätiön kannustuspalkinnolla ja Veikko Sinisalo -palkinnolla palkittu teatteritaiteen maisteri. Hän on tuttu mm. Tampereen Työväen Teatterin, Tampereen Teatterin ja Pyynikin Kesäteatterin produktioista sekä useista televisiosarjoista ja elokuvista. Teatteri Telakalla hän on aiemmin esiintynyt esityksessä Ei voi auttaa, sori.
Ari Numminen on pitkän uran tehnyt tanssija-koreografi, joka on työskennellyt Teatteri Telakan lisäksi mm. Kansallisteatterissa, Helsingin ja Joensuun Kaupunginteattereissa sekä Suomen Kansallisoopperassa. Telakalla hänet muistetaan mm. ohjauksistaan ja koreografioistaan esityksissä Kama Sutra ja etydejä olemisesta, Petroskoi, Sunnuntai ja Kajastus – Ruumiillisen runon ilta.
Käsikirjoitus/koreografia/ohjaus Heidi Kiviharju, Ari Numminen
Visuaalinen konsultointi Tiina Helin
Esityksen kesto Noin 1 tunti
Esitys on sanaton
The performance is non-verbal